Historian alku - Hannu Varkin saarna 3.4.2022

Saarna 3.4.2022 Hyvän toivon kappelissa
 5. paastonajan sunnuntai, Joh. 11: 47-33

Johdanto: keski-ikäisen paluu nuoruuden kirjaan
”Historian loppu ja viimeinen ihminen.” Tämä Francis Fukuyaman kirja on ollut yksi tämän kevään tärkeimpiä lukuelämyksiäni. Tutustuin kirjaan ensimmäistä kertaa jo 90-luvun alussa ylioppilaskirjoituksissa. Fukuyaman kuuluisin teesi oli, että liberaalista demokratiasta tulee lopulta vallitseva valtiomuoto. Neuvostoliitto oli juuri hajonnut ja Euroopan rautaesirippu murtunut. Kevättalven valo virtasi luokkaan, jossa painimme kirjoitusten kanssa. Se yhdistyi Fukuyaman optimismin kanssa. 

Fukuyamaa on paljon myös kritisoitu. On totta, että viime vuosina demokratiaa on ajettu ahtaalle monesta suunnasta. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on viimeisin demokratiaa horjuttanut käänne. Palaan myöhemmin vielä demokratian kohtaloon, mutta aluksi puhun siitä mikä kirjassa on minusta erityisen kiinnostavaa. Fukuyaman keskeinen teema ja kysymys on, miten voimme tuntea itsemme arvostetuksi. Jokainen ihminen janoaa olla nähty ja kuultu, arvostettu ja tunnustettu. Miten pääsemme tähän? Tätä ihmisyyden isoa kysymystä lähden tässä saarnassa avaamaan Fukuyaman ajatusten pohjalta ja evankeliumin valossa. 

I Olenko yhtä arvokas vai arvokkaampi kuin muut?
Päivän evankeliumissa toteutuu jotain sellaista, jota kukaan meistä ei haluaisi kokea. Siinä uskonnolliset vallankäyttäjät, ylipapit ja fariseukset, syyttävät Jeesusta ilman että hän voi puolustautua. Jeesuksen omaa ääntä ei kuulla koko evankeliumissa. Kuulemme vain evankeliumin kertojan äänen. Jeesus jää piiloon, näkymättömäksi ja mykäksi.

Kukaan meistä ei halua jäädä tällä tavalla varjoon. Haluamme, että meidät nähdään ja meitä arvostetaan sellaisena kuin olemme. Ihmisen arvoa voi murentaa monella tavalla. Niin voi tehdä koululuokan kiusaaja tai keskiluokkainen ihminen, joka kavahtaa kadulla kerjäävää romania.

Francis Fukuyama puhuu arvostuksen ja tunnustuksen perustarpeesta kahden käsitteen avulla. Isothymia tarkoittaa, että olen yhtä arvokas kuin toiset. Megalothymia tarkoittaa, että olen arvokkaampi kuin toiset.

Nykyinen Venäjän johto on esimerkki megalothymiasta. Hyökkäystä Ukrainaan perustellaan Venäjän ja Neuvostoliiton suuruuden historialla. Suuruudenhullu hyökkäys Ukrainaan on paluuta vanhaan Neuvostoliiton aikojen ihannointiin. On kuin nykyinen Venäjä ei pystyisi muuten löytämään paikkaansa valtioiden keskellä kuin näyttämällä voimakkaammalta kuin onkaan. Aivan samaa menneen suuruuden kaipuuta saattoi kuulla Donald Trumpin vaalikampanjassa. Make America Great Again. 

II Viholliskuvien sijaan luomisen lähteelle
Suuruudenhulluutta rakennetaan viholliskuvien varaan. Tätä logiikkaa vastaan Jeesus nousi. Jeesus ei vastannut vihaan vihalla, vaan käski rakastamaan vihollista. Hän puhui Jumalasta, jonka aurinko paistaa niin hyville kuin pahoille. Hän ei nostattanut kansanjoukkoja ylipappeja ja fariseuksia vastaan, vaan suostui kipuun, kärsimykseen ja kuolemaan meidän vuoksemme. 

Jeesus astui ristin tielle kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset. Tehtävämme kristittyinä ei ole luoda viholliskuvia. Tehtävämme on löytää voimamme lähde, niin että emme tarvitse vihollisia. Tehtävämme on lopettaa toisten mollaaminen sen vuoksi mitä he ovat tai edustavat. 

Jokaisen ihmisen luovuttamaton itseisarvo syntyy Jumalan luomistyöstä. Jumala puhaltaa meihin kaikkiin olemisen lahjan. Emme voi itse valita, synnymmekö tähän maailmaan vai emmekö synny. Emme voi myöskään valita sitä, millaisina tänne synnymme. Emme voi valita, olemmeko homoja tai heteroja, ruskeita tai valkoisia, vasen- tai oikeakätisiä. Elämän lahja annetaan meille. 

Kun Jumala katsoo ihmistä, hän näkee jokaisessa ihmisessä kauneutta, riippumatta siitä miten ihmisen elämä on mennyt. Tuo pyhä ja syvä katse synnyttää meissä elämän. Jumala ei rakasta meitä sen vuoksi, mitä saavutamme, vaan sen vuoksi mitä olemme. Tämän olemisen lähteen voimme löytää sisältämme. Meidän ei tarvitse jatkuvasti verrata itseämme toisiimme. Voimme löytää olemisen voiman ja mielen sisältämme, Jumalan läsnäolosta. 

III Osaksi kokonaisuutta
Mitä tämä tarkoittaa yhteisen elämämme kannalta? Arvotuksen ja tunnustuksen antaminen toisillemme on yhteinen tehtävämme. On elintärkeää nähdä, että yhteiskuntaa voi rakentaa hyvin eri tavoin. Tästä on kirjoittanut esimerkiksi viestinnän tutkija Anu Kantola. Olemme kaikki osa samaa kokonaisuutta. Tarvitsemme insinöörejä ja arkkitehteja, mutta yhtä lailla tarvitsemme myös sairaanhoitajia, siivoojia ja rakentajia. Meidän pitää vahvistaa kokemusta siitä, että olemme kaikki samassa veneessä. Palkkapussin koko ei ole ihmisen mitta.  

Nopeasti muuttuva maailmamme ja tuotannon pieniin ketjuihin pilkkova talous horjuttavat turvallisuudentunnettamme. Ne myös jakavat ihmisiä voittajiin ja häviäjiin. Jeesus tuli kootakseen yhteen, ei hajottaakseen erilleen. Tarvitsemme tunnetta siitä, että kuulumme johonkin. Pystymme arvostamaan itseämme, kun koemme olevamme osa kokonaisuutta. Siksi tämäkin yhteisö on tärkeä. Täällä olemme kaikki osa Kristuksen ruumista, osa Jumalan kansaa, osa suurta ihmiskunnan kokonaisuutta. 

Lopuksi: Evankeliumitekstissa ylipapit ja fariseukset yrittivät vaientaa Jeesuksen, joka uhkasi heidän valtaansa. Francis Fukuyama uskoi, että demokratiassa toteutuu parhaalla mahdollisella tavalla ihmisen aikuisuus. Diktatuurissa ihminen pienennetään alamaiseksi. Loputtomiin ihminen ei kuitenkaan jaksa olla alistetun lapsen asemassa suhteessa ylempiinsä. Haluamme päästä esiin kokonaisina ihmisinä, kansalaisina ja yhteiskunnan rakentajina. 

Kansanvalta tarvitsee puolustajia. Se syntyy meidän kauttamme. Ei Fukuyamakaan väittänyt, että demokratian kasvaminen maailmassa olisi mikään automaattinen tai helppo asia. Niin minäkin ajattelen ja toivon, että nykyinen demokratian aallonpohja lopulta myös lähtee nousuun. Uskon ja toivon, että myös Venäjällä päästään lopulta eroon ikiaikaisesta alamaisuuden hengestä. 

Suuruuden fantasiat johtavat vain umpikujaan. Niiden sijaan löydämme arvostuksen tunteen, kun asetumme toistemme rinnalle. Jumalan edessä olemme kaikki täysin samalla viivalla. Olemme yhtä aikaa kauniita ja rikkinäisiä, kirkkaita ja keskeneräisiä. Radikaalilla tavalla meidän välillämme toteutuu isothymia. Emme ole vihollisia, vaan olemme siskoja ja veljiä. Kristus on tullut kokoamaan meidät yhteen. Hänen varassaan historialla voi olla uusi alku.