Hyvän paimenen hoidossa (perjantai)
Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta.
Joh. 10: 11
Seurassasi on Kirsi Jokela
Room. 6:23, seusassasi Iida Hovi.
Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta.
Joh. 10: 11
Seurassasi on Kirsi Jokela
Rohkaiskaa toinen toistanne joka päivä, niin kauan kuin tuo sana »tänä päivänä» on voimassa, ettei kukaan teistä lankeaisi synnin viettelyksiin ja paatuisi. Mehän olemme osalliset Kristuksesta, kun vain loppuun asti pidämme kiinni siitä todellisuudesta, jonka yhteyteen jo alussa olemme päässeet.
Hepr. 3: 13-14
Seurassasi on Kirsi Jokela.
Älkää siis heittäkö pois rohkeuttanne, sillä se palkitaan kerran runsaasti. Kestävyys on teille tarpeen, jotta pystyisitte täyttämään Jumalan tahdon ja siten saisitte omaksenne sen, minkä hän on luvannut.
Hepr. 10: 35-36
Seurassasi on Kirsi Jokela.
Ajatelkaa sitä mikä on ylhäällä, älkää sitä mikä on maan päällä.
Kol. 3:2
Seurassasi on Kirsi Jokela.
Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä. Tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden. Emmekä me kiinnitä katsettamme näkyvään vaan näkymättömään, sillä näkyvä kestää vain aikansa mutta näkymätön ikuisesti.
2. Kor. 4: 16-18
Seurassasi on Kirsi Jokela
"Hän avasi minulle tien ja päästi minut vapauteen,
sillä hän oli mieltynyt minuun." Ps. 18:20
Seurassasi Tuisku
"Katso: minä luon uutta.
Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa?
Minä teen tien autiomaahan
ja joet kuivuuden keskelle." Jesaja 43:19
Seurassasi Tuisku
"Aina kun olet eksymässä tieltä,
milloin oikeaan, milloin vasempaan,
sinä omin korvin kuulet takaasi ohjeen:
– Tässä on tie, kulkekaa sitä." Jesaja 30:21
Seurassasi Tuisku
"...vaan löytää ilonsa Herran laista,
tutkii sitä päivin ja öin." Ps. 1:2
Seurassasi Tuisku
"Minä opetan sinua, sanoo Herra, minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi." Ps. 32:8.
Seurassasi Tuisku.
Stay up to date
For any inquiries, please email us at hello@podcastworld.io