vuoropuhelu

En unohda reittiä. Kuljen sen aina ensimmäistä kertaa. En soita ovikelloa. Avaan ovet selälleen. En kysy, en vastaa. Kuiskaan ja astun huoneeseen. En koputa. Tulen hiljaa keittiön kautta. Hiivin ja tiedän: sinua rakastan. Oikaisen maton ja otan syliini. Kuiskaan: tämä on kotimme.

Minulla ei ole ääntä. Olen voimakas ja sulavaliikkeinen. En omista mitään, näen kaiken. Läpikuultavat kasvit kietoutuvat alastomuuteni verhoksi, varpaideni väliin kasvaa iho. Kun kohotan pääni, puiden latvat hipovat taivasta ja kaikkialle on pitkä matka.     Runo on osa Saimaa-sarjaa.

Joskus kävelin patotietä myöten sataman ohi saaren äärimmäiseen laitaan. Siellä oli suuri ja laakea kivi, jonka päällä muutuin näkymättömäksi. Maailma oli vesi ja tuuli.     Runo on osa Saimaa-sarjaa.

Yhden kerran tapahtui ihme. Aurinko muutti ahvenet kullaksi ja ne tarttuivat syötteihimme kyltymättömällä ruokahalulla. Ne olivat valtavan suuria, ja näin, kuinka ne uidessaan saavissa jalkojeni juuressa täyttivät veden kimaltavalla pölyllä. Monta siimaa katkesi, mutta yhtään kalaa ei päässyt karkuun. Muistelemme sitä vieläkin joka kesä.     Runo on osa Saimaa-sarjaa.

Vedessä suuteleminen on julkeaa. Auringossa kimaltelevat vesipisarat korostavat yhteen kietoutuneiden vartaloiden aistillisuutta läpitunkevasti, kaikkiin yksityiskohtiin takertuen. Vaikka suudellessa sulkisi silmänsä, näkee asetelman silti kuin kameran etsimen läpi.     Runo on osa Saimaa-sarjaa.

Auringonlaskujen maalaaminen on suuri virhe: imelistä, kummallisen räikeistä väreistä tulee aina teennäisiä. Runojen kirjoittaminen laiturilla hehkuvaa taivaanrantaa tuijottaen on kokonaan kielletty.     Runo on osa Saimaa-sarjaa.

Lähettäkää minut Saimaalle.             Riisukaa yltäni vaatteet, joiden työteliäs ilme             alati tavoittelee mainosten rentoa huolettomuuta.             Repikää kaikki kalenterit ja piilottakaa kellot.             Sujauttakaa jalkaani varresta halkeilleet,             värittömäksi haalistuneet kumisaappaat             ja sitokaa päähäni huivi, joka äitini               nuoruudessa näki Pariisin. Lähettäkää minut Saimaalle.             Pakottakaa minut tarpomaan upottavissa             sammaleissa ja kaatuiden puiden ruuduttamissa             kangasmetsissä, joiden kirpeän makea tuoksu             kertoo … Jatka lukemista "VI"

Kierähtelen, ilakoin, pyörin itseni ympäri. Etsin välähdystä, joka kertoo kadonneesta aarteesta auringon osuessa veteen juuri oikeassa kulmassa. Iltaisin makaan kalliolla ja synnytän salaisuuksia.     Runo on osa Saimaa-sarjaa.

Kirjoitan vedestä, joka lyö rantaan. Vesi on aukeava nyrkki ja vaahtopäät sormet. Kerron kaikki tarinat nuotion äärellä. Täällä kliseet ryöppyävät jokaiseen säkeeseen ja rektiot unohtuvat. Minä olen tuulessa hiljaa. Sormet nuolevat kalliota. Laineiden ja sormien lisäksi on äänet ja kosketus. Toiset kliseet, joiden äärellä herkistyy. Piste, jolloin etsii vihkonsa ja alkaa kirjoittaa ja toivoo, että … Jatka lukemista "Oodi kesälle Saimaan rannalla"

Kun lopulta valo osuu sysitummaan (mutta silti vielä kirkkaaseen)        aurinkoja                        onkin             tuhat ja jokaisen pohjalla makaavan kiven yksilölliset muodot voi erottaa. Sellaista en osannut kuvitella.     Runo on osa Sävyt-sarjaa.

Istun laiturilla ilman paitaa tuntemattomien perheenjäsenten läsnäollessa. Yritän päästä eroon itsestäni, mutta jotkin hedelmät ovat minulle liian viisaita. Mistä muusta minä kirjoittaisin? Sinä uit. Sinut minä tunnen. Sinulle minä kirjoitan. Syötän mansikoita ja sinä uit jälleen. Käsket minua riisumaan paitani ja pelkäät, että palan. Sinulle minä palan en hedelmille. Jatka uimista. Minä soudan vierelläsi.

Suodata tästä runo. Minulla on käsivarsi, pamppu ja muutakin. Arvaa. Pakollinen kokeileva osuus Ahmatova kohtaa Hellaakosken, Bryggerin, Leinon ja Leinon: Ei tuskailet. Valkoinen pilkota; kukkaset metsässä kaikki. Nyt musta puut löydä enintään tai ei unelmat loimuu – valkoinen. Sulje kuoreen, nuole ja (Luetaan monotonisesti)

Joskus onni on niin puhdasta, että sen olemusta voi tarkastella kuin taiteilija, joka nostaa juuri muovaamansa teoksen jalustalle tutkiakseen sitä tinkimättömin ja kaiken näkevin silmin. Pitkään ajattelin, että täydellisyys syntyy sääntöjen noudattamisesta omintakeisella, kokonaan yksilöllisellä tavalla – muutoin onni on kuin kirjoittaisi vanhoihin kaikkien tuntemiin lauluihin uudet sanat. Kun nyt katson onneamme, sen kaikki kliseet … Jatka lukemista "Sävyt II"

Eilen olimme täynnä malttamattomuutta ja riemua, jolta voi kyllä kieltää sanat, mutta silmiään on mahdoton vartioida. Sinusta kätkeminen on turhaa ja aarre lisääntyy jaettaessa. Minä näen joskus ympärillämme verhon, jonka raoista kukaan ei tohdi kurkkia.     Runo on osa Sävyt-sarjaa.

Kun ulkona myrskyää ja ihmiset tappavat toisiaan, voinko kirjoittaa runon? Minä kirjoitan runon. Suljen ikkunan ja hymyilen, kun lepäät sylissäni. Suljen television. Laukaukset eivät kuulu tänne. Voinko kirjoittaa rakkaudesta? Kirjoitan rakkaudesta, sinusta ja itsestäni. Lähden kävelylle. Ostan lehden ja katselen niiden putoavan. Sinä uit. Minä kirjoitan ja kuulen. Minä rakastan. Keitän sinulle teetä ja tiskaan.

Tämä aamu on novelli, jossa me yhtäkkiä olemme maailman ainoat ihmiset ja näemme kaikki värit ensimmäistä kertaa. Minä syötän sinulle mansikoita, joissa maistuvat maan salaisuudet ja auringon polte, mutta käärmettä emme näe. Lopussa melkein umpeen metsittynyt tie johtaakin kaupunkiin. Vielä emme sitä huomaa.

Kaikki näkyvillä kaiken aikaa edestakaisin hermostuneet puut kasvot, haarukka ja ei haarukka. Kesken kaiken kaikki näkyvillä maisema ja ei maisema kaikki näkyvillä. Lapset ja pallo ei palloa pallo ja hot dog. Maata ja ei maata näkyvillä kaiken aikaa. Kirja, juotava ja ei juotava. Metsä, sen reuna ja nurmikko viltti ja ei viltti. Nyt et mene … Jatka lukemista "Kaikki näkyvillä"

Minä olen se, joka on hän ja pysyy. Minä olen härkälintu ja sammuva hiillos. En minä, mutta hän, josta kerron. Hän on se, joka minä haluan olla tai se joksi muututaan. Sinä olet se, joka on hän ja pysyy. Minä rakensin kaivon näköiseksesi. Minä, joka kohennan hiilloksen, jonka ääressä lämmittelet. Sinä olet uusi hiillos, hirsimökki … Jatka lukemista "Minä olen se"

Sidon yrteistä ja kesäyön hennoista väreistä seppeleen hiuksiini. Kierrän sinun tulesi ympäri alasti seitsemän kertaa ja katson, haluan nähdä. Lähde on minulle syvä ja kirkas. Maistun mintulle ja rosmariinille ja tiedän: Sinun silmäsi ovat tulevaisuuteni kuva.

Istumme pöydän ääressä ja odotamme hetkeä, joka kertoisi hymystäsi, siitä miten paljon välitämme, kaikista hyvistä hetkistä ja kaikesta tulevasta. Istumme ja odotamme, että kesä pääsee alulle, että voimme osoittaa sormella taivaalle ja sanoa: Aurinko on sinulle ja kaikki puut ja niityt niiden ympärillä. Istumme pöydän ääressä. Perhonen lentää luokse ja kuiskaa.