vuoropuhelu

Muurahainen kävelee Gunnar Björlingin päällä. Eväsretki ja hapankerman makuinen suudelma, etäinen rantaviiva. Gunnar Björling sanoo: minä sinua                                   aina ja minä mietin, miten voisin omistaa hänen sanansa. Sinä omistat minut. Muurahainen kulkee ja unohtaa. Minä jään sinuun, muurahainen, sinuun      ikuisesti.

Meri on nauruja ja tiirojen leikki. Eri väriset perheet syövät kummallisia eväitä ja ohitsemme kävelee liian kauniiden ihmisten loppumaton virta. Aurinko sulattaa rajat ja kuorii paljaaksi. Sinun kätesi lepää ihollani ja ääriviivani                     alkavat                                   häipyä.             Olen kämmenesi kokoinen. Kun suutelemme, kukaan ei enää näe meitä.

Täydellinen tuuli ja jalkasi edessäni. Käteni. Päärynä, muki ja kaksi peittoa allamme. Päällämme kahden männyn kosketus, taivas ja kolme valkoista pilveä, joiden muodot kertovat ensi kesästä. Laituri ja rivi laivoja. Tämä hetki ja lokit, parvet ja suudelmasi Loput eväät ja tuima tuuli.

Murran sydämestäni palan. Jaan sen kahteenkymmeneen yhtä suureen osaan, jotka nousevat haparoiden siivilleen. Lähetän mukaan kaikki tuntemani siunaukset ja rakennan sanoistani suojan tuulia vastaan. Kun päästän irti, tunnen tyhjän kohdan rinnassani, mutta ymmärrän: Minä seison vahvoin jaloin aurinkoisella kalliolla ja katselen, kuinka            sydämeni lentää.

En tiedä näiden kasvien luonteesta, niiden tavoista. Käännän tuulelle selkäni, että pysyn tasapainossa. Lohdutan sinua paperilla. Yritän ymmärtää. Kellahdan ympäri ja minua hyväilee kasvi, jonka nimeä en tiedä. Poimin toisen voikukan ja ojennan sinulle. Rakkaani, näistä siemenistä alkaa uusi elämä.

Kahvikupin houkutus, kolme kieltosanaa peräkkäin. Kaikki hetket ovat omiani En, en en. Minä rakastan sinua.

Valtameren, miljoonakaupunkien kohinan ja oudolla äänellä laulavien lintujen yli              minä rakastan sinua. Minä levitän kaipaukseni aamiaisleivälle ja kirjoitan sen näppärin sormin virallisiin viesteihin. Se pisaroi hikenä iholleni raskaita tavaroita kantaessani ja maistuu suklaalta ja vastapoimituilta mintunlehdiltä, kun nukahdan              ajatellen sinua.  Yöllä sen marjat kypsyvät tummiksi ja tuoksuviksi sinun aurinkosi valossa. Jos silloin olet … Jatka lukemista "Valtameren, miljoonakaupunkien kohinan"

Miten kaipuusta kirjoitetaan täydellisin kuvin? Voinko välttää kliseet ja sanoa kauniita metaforia käyttäen, että läsnäolosi tekisi tästä hetkestä täydellisen? Minulle jää kahvinkeitin, telkkari ja rumia julisteita. Huoneeni kaksi parisänkyä huutavat sinua. Kaksi sänkyä on kaipuuni ruumiillistuma, kun illalla käyn niille nukkumaan yksinäni. Mietin kummalla sängyllä ja millä puolella sinä nukkuisit ja hetkeksi unohdan kaipuun, kunnes … Jatka lukemista "Miten kaipuusta kirjoitetaan täydellisin kuvin"

Tuon sinulle voikukkia. Puhallat ja naurat, kun jahtaan siemeniä. Liikutun joka kerta uudestaan siitä, mitä me olemme, mitä me voisimme olla ja siitä mitä me olemme, jos emme voi olla. Selitän voikukat auki. Käännän kelloa, mutta aika on meille hyvä ja kertoo vähän.

Kun rakkaus tulee ulos ja pyörähtää ylösalaisin, kirjoitan kolme sanaa ja suljen silmäni. Luen sanat ääneen. Otan kätesi käteeni, sormesi sormeeni ja yhdessä olemme kuva, jota toiset voivat ihmetellä. Sinun sormesi ja kasvomme ovat molemmilta puolilta yhteistä omaisuutta. Kukaan ei voi estää minua kirjoittamasta Minä rakastan sinua. Kasvoni ovat sinun ja sanani paperilla ja korvissasi … Jatka lukemista "Kun rakkaus tulee ulos"

Hengästyn. Muoviämpäri, lapio, talkkuna, kuollut kasvi, hiuksia. Etsin kuvaa nojatuolin alta, näppäimistöltä. Ajatukset juoksuttavat sormeni väsyksiin. Kuvat pelästyvät ja karkaavat. Jotta voin ymmärtää, minun on ensin kuoltava. Joku toinen saa kirjoittaa auki tarkoitukseni. Minulla ei ole kiire.

Shampoo ja pesuaine lattialla, märkä pyyhe kuivumassa oksalla, kahdeksan mukia kuivauskaapissa punaisia, valkoisia ja sinisiä. Kuvaan hitaasti ja harjoittelen kirjoittamista. Etsin oman itseni näköistä tulevaisuutta. Piano, kirjahylly ja sohva. Olohuone, keittiö ja makuuhuone. Metro, kävely ja juna.

Kävelin ennen kuin puhuin. Laulaa en osaa vieläkään. Olin ajatus, jota ei nähty tai kuultu. Olin elämäni ensimmäinen klisee. Katselen kirjasta kuvia. Olin kaunis lapsi. Nyt kuvat roikkuvat narulla ja odottavat ihailijaansa. Olen oman itseni näköinen menneisyys Minä hukkaan konsonantit. Ostan hernekeittoa sadetakki päällä, vaikkei ulkona edes sada. Istun sohvallasi sadetakki päällä ja puhun hassusti. … Jatka lukemista "Minä olen aurinko: konttaan ja tavailen"

Kielet painavat sormenpäihini mustat uurteet. Epävireiset soinnut kimpoavat katseestasi ja osuvat vastapäiseen seinään, hajoavat. Lauluni sanat kulkevat lopusta alkuun. Minä istun katon rajassa ja piiloudun sohvan alle. Kuuntelen ääneni vierasta sointia.

Kär Kär si ja pysähtyi kattoon hieromaan jalkojaan. Mahdollisuus kiertää ja olla hiljaa ei ole ensimmäinen ajatukseni. Panen itseni likoon jokaisella siiveniskulla. Kä Kä ja minua ei enää ole. On jälki ja rätti, paha mieli ja kutitus.

Kuu kiertää nuolia myöten. Ennen olin accelerando ja raivostuttava ritenuto. Nyt olen metronomi. Rytmini ei ole minun. Mutta täysikuun aikaan uin avovedessä. Sukellan vanhoihin luoliin, joiden seinämissä sydämeni lyönnit sykkivät kipeästi. Uusi kuu on vapaus ja andante.

Olen jalkapuoli kissa täynnä allergeeneja.   Etsin kevyttä ilmaa, viimeistä henkäystä ja siltaa. Kehrään ja onnun. Olen punkeista vapaa.

Sinä näytit minulle kaikki käsiesi haavat ja lauloit kummallisia lauluja, joiden sanat ja sävelen muistit väärin, mutta minä ymmärsin ne oikein. Nyt sinä sanot:                 suunnattomasti ja minä riemuitsen sen totuudesta, sillä meille mikään sana ei ole liian suuri.

Olet vesihanani ja autuus. Kiipeän loisteesi varjossa alas. Rakastun joka askeleella virtaasi ja sen lämpöön.

Minä olen nenä, suu ja silmät. Vartalo on minun ja sormesi, joka kulkee. Minä olen sinun ja aurinko!